lauantai 20. kesäkuuta 2009

Parit polttarit ja tilannekatsausta (CDG-HKI, 14.5.2009)

Tässä vielä julkaisematta jäänyt..

Tänä viikonloppuna on peräti kahdet polttarit - Lauralla (kaaso) ja Jarnolla (bestman) molemmilla ja vielä eri häihin liittyen. Hyvin salainen pikavisiitti siis. :) Tämän ilmestyessä blogiin polttarisankarit ovat jo toipumassa koitoksesta.

Suomessa tuli käytyä myös Wappuna ja Ulliksella oli koko perhe jo toista vuotta putkeen. Wappuna tai oikeastaan toukokuun toisena päivänä juhlittiin Suvin ja Tuomaksen häitä. Jarnon opiskeluporukka biletti vanhaan hyvää tyyliin, eikä Titaniciltakaan vältytty ja miksi olisi pitänyt.Reissuja Suomeen riittää, seuraavan kerran taas 5.6. kolmeksi viikoksi. Siihen mahtuu edellä mainittujen polttarisankarien häät - kahdet eri häät siis. Suomen keikkaa ennen Jarno ehtii käydä vielä "poikien kanssa" Göteborgissa toukokuun lopussa.
Elo Ranskassa maistuu (Jarno on lihonut 2 kg). Kieltäkin opitaan, vaikkakin hiljalleen. Alisa varmaan menee siinä kohta vanhempien ohi, varsinkin syksystä alkaen. Alisa aloittaa koulun ranskalaiseen tapaan samana vuonna, kun täyttää kolme vuotta. No tietysti "koulu" on enemmän tarha kuin varsinainen koulu suomalaisella mittapuulla tai laskutikulla.

Muutamana viikonloppuna hypättiin Opelin kyytiin ja käytiin pienellä reissulla. Ensin Rennes+Mont Saint-Michel. Erityisesti Mt. Saint-Michel on maaginen paikka kaikkine turisteineenkin.






Toisena päiväkeikka Fontainebleu:hon (onkohan toi pääte noin, vai pitäisikö laittaa ":hön"?).


Tässä vielä mademoiselle ylpeänä uuden Nopsansa kanssa polkemista treenailemassa.


Talvijuttuja keskellä kesää

Blogi on näköjään puoli vuotta elellyt omaa hiljaista elämäänsä. Tässä hieman jälkikäteen julkaistuna pari talvijuttua!


Alisalle joulun aika Suomessa oli oikea lahjatulva. Synttäreitä juhlittiin Suomessa pariinkin otteseen. Kotona juhlittujen synttäreiden jälkeen, kynttilöiden puhallus onnistui jo, ja niitä oltais haluttu lisääkin puhaltaa. Ensi vuonna sitten, yksi kynttilä lisää.

Joulunvietossa olimme Suomessa.





Talvikin hiipi Pariisiin, normaalisti Pariisin talveen ei kuulu lunta.. mutta tänä vuonna sitä satoi usemmankin kerran. Ensimmäinen lumi, se muutama sentti, pysyi maassa lähemäs viikon!
Pari ekaa päivää puisto lähin puisto oli suljettu, sitten avasivat sen läpikulkua varten, koska puiston läpi kulkeminen on monelle hyvä oikaisu.

Keskikäytävää lukuunottamatta puisto oli kyltitetty ja aidattu. " Suljettu vuoksi jään ja lumen"


Puistotyöntekijät hakkasivat puiston lampea auki noin kolmen asteen pakkasessa.. tuloksen kaikki tietävät...
Me Alisan kanssa puistoltiin vanhaan tapaan.. melkeinpä ainoina.

Kun Keski-Eurooppaan sataa lunta on koko maa sekaisin. Silloin ei parane liikkua, ainakaan omalla autolla.