maanantai 22. joulukuuta 2008

Alisa 2vee!

Alisa täytti komeasti 2 vuotta 17.12.2008. Juhlat pidettiin perhepiirissä ja pari palaa kakkua löytyi leipomosta. Tässä synttärisankari puhaltaa kynttilää (iskä vähän avusti).



Lahjakin oli mieluinen! (kyllä Decathlonista ostettu trampoliini). Illalla uni maistui Alisalle ja vanhemmille.


perjantai 21. marraskuuta 2008

Suomessa taas

Lensimme taas vaihteeksi Suomeen koko perhe 5.11. Jarno otti muutaman päivän lomaa ranskalaisen vapaapäivän 11.11. (1. Maailmansodan päättymispäivä) yhteyteen. Harvinaisesti lensimme koko perhe samalla lennolla. Yleensähän tytöt lentää Suomeen vähän aikaisemmin ja palaa Ranskaan (tai Kiinaan) hieman myöhemmin.

Ohjelmaan mahtui taas kaikenlaista. Jarno kävi fiilistelemässä TKY136 vuosijuhlissa, Laura kirjoitteli gradua ja Alisa leikki serkkujen kanssa. Muita kokokohtia: Mikko pyysi Jarnoa toiseksi bestmanikseen (häät ensi kesänä) ja kävimme syömässä Mikon ja Mirlen sekä Jullen ja Paulan kanssa.
Vuosijuhlat meni perinteikkäästi ja Jarno jaksoi taistella aina klo 07 aamulla. Paljon vanhoja tuttuja ja opiskelijameininkiä. Toipuminen univelkoineen kesti kieltämättä pari päivää... Juhlista jäi rajallisesti materiaalia, jotka kannattaa julkaista, mutta tässä yksi pääjuhlasta sekä majapaikasta Muumilla.




Jarno on taas jo Pariisissa, mutta tytöt vielä Suomessa sunnuntaihin asti. Seuraavan kerran Suomeen lennetään jouluna, johon ei itseasiassa ole kuin reilu kuukausi.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Vierailijoita

Toissa viikolla kylässä olivat Marjo, Klasu ja Jessica. Viime viikon lauantaina Pariisiin saapui Lauran korealainen kaveri ja hänen siskonsa. Saman viikon sunnuntaina meille saapui Lauran äiti, joka on Alisaa hoitamassa melkein kaksi viikkoa.
Tiistaina 30.9 (-11.10) Laura ja Alisa tulevat suomeen käymään.

Tiina ja Simmu tulla tupsahtavat Pariisiin 10.10 - 14.10

torstai 4. syyskuuta 2008

Vielä on kesää jäljellä

Tässä hieman kesälomakuulumisia…Suomen lomamme alkoi (ainakin) kahden merkkipäivän merkeissä, 14.7 on Ranskan kansallispäivä ja Alisan nimipäivä. Pari viimeistä viikkoa olivat kuluneet mukavasti suomalaisessa seurassa. Ensin kylässä olivat Lauran vanhemmat ja sitten Jarnon veli perheineen.

Lento sujui mukavasti Suomeen, Alisa nukkui puolet lentomatkasta päikkäreitä ja tällä kertaa koko perhe lensi molemmat suunnat yhdessä, sekin toi oman helppoutensa matkustamiseen, vaikka itse matkustaminen lomassa on se tylsin kohta. Muutenkin tietysti verrattuna Kiinasta 3 h lento Ranskasta ja vain yhden tunnin aikaerolla on naurettavan helppoa.

Lomaa ei oltu suoranaisesti _vielä_ paljoa buukattu ennen suomen kamaralle saapumista, mutta paljon oltiin sovittu että ”nähdään ihmisiä”. Muutama ensimmäinen päivä hengailtiin Lohjalla asuen Lauran vanhemmilla - ohjelmassa Jarnon puolen sukulaisia ja kavereita. Käytiin mm. moikkamassa Teelahtia. Perhe oli kasvanut suloisella pikkutytöllä sitten viime näkemän. Pekingin kaveriperhe kävi vierailulla. Näimme myös Peinttiä, Tiinaa, Katria, Markia ja Segereiden mökillä piipahdimme. Jarno kävi myös perjantaina saunomassa Sauna seuran saunalla, kuten aikaisemmillakin suomen lomilla. Lauantaina näimme Lauran siskon perhettä ja juotiin Lauran äidin synttärikahvit. Sunnuntaina 20.7 pidettiin Lohjalla perinteiset grillibileet. Teema oli ehkä männävuosien kossujellobileistä hieman rauhoittunut. Paikalla Mikko&Mirle, Kaisu&Tero, Antti&Terhi ja Noora + 6 lasta. Loppuillasta pihaan karautti vielä Paulan prätkä (Julle kiltisti takana).

Seuraavana viikkona lainattiin Riitan ja Timon mökkiä. Kiitos vielä lainasta – jo toista vuotta putkeen. Mökillä kävi päivävierailulla Jussi ja Siru sekä Lenni&Nuutti+Elli (tuolloin vielä nimetön), Jarnon vanhemmat, Mari ja Heikki sekä Anna-serkku.

Toinen mökin kestosuosikki oli pihakeinu, johon piti päästä ”tiittaa” Eli kiikkaamaan - Alisalla on vielä hakusessa suomen kielen tärkeä k-kirjan. Myös mansikat on hyviä. Kuvassa ei syötetä Alisaa väkisin vaan yritetään pitää mansikasta (ja päästä) kiinni niin, että tyttö ei saa koko mansikkaa suuhun kerralla. Jokainen aikuinen voi kokeilla syödä kokonaisen persikan, niin saa perspektiiviä.
Kiikkaamisen lisäksi pääsi serkkujen luona treenaamaan hyppimistä hyvällä alustalla.


Mökillä oli kaiken kaikkiaan rentoa saunoskelua ja grillailua. Eräs hassuimmista oli Alisan ja kärpäsen kohtaaminen. Tuvassa pörräsi iso kärpänen. Alisa oli jostain keksinyt hakea makkaratikun ja seisoo keskellä tupaa ihan paikallaan tikku tanassa ja seuraa kärpästä katseella. Äidistä tilanne oli jotenkin niin hassu, että ei voinut olla nauramatta – tyttö puolustautuu kärpästä vastaan. Jotenkin Alisa pelästyi tilannetta ja tästä eteenpäin pelkäsi kärpäsiä! No loppuviikosta niihin taas onneksi totuttiin. Perjantaina lähdettiin taas pois mökiltä ja Lohjalle.

Jussi ja Siru olivat pyytäneet meitä uusiman tulokkaan kummiksi. Ristiäiset olivat 27.7. Otaniemen kappelissa. Nimeksi tuli Elli Helmi Aurora. Ristiäiset olivat tunnelmaltaan kaikin puolin lämpimät – välillä jopa kuumat, ainakin sylikummilla...

Seuraava viikko eteni tuttua kaavaa, joka päivä nähtiin joku tai joitain. Maanantaina Marjo, Klasu ja Jessica kävivät Lohjalla vierailulla. Iltapäivällä kävimme myös Hennolan kotieläinpihassa.
Tiistaina kävimme vastavierailulla Helsingissä ja siellä kävimme loppuillasta Aurinkolahdessa, myös Tiina ja Simmu tulivat aurinkoa ja meitä moikkaamaan. Simmu sai Alisasta uimakaverin – tai miten päin se menikään.


Keskiviikkona käytiin testaamassa Marin, Heikin ja Annan uusi sauna, torstaina Jarnon entisen pomon Kaitsun ja vaimon Miian kanssa syömässä Katajanokan kasinolla, perjantaina aamusella Jarnon mummilla Mairen-päivän kahveilla ja illalla Tarulla grillaamassa. Lauantaina Jarnon vanhempien ja veljen perheen kanssa syömässä Sammatin kievarissa. Sunnuntaina vielä viimeinen pyristys: Lauran pappa ja Aili-mummi ja Matti & Seija ja Raikka Hyvinkäällä, Jarnon kaveri Henri ja Tuula. Maanantaina Hesassa ostoksia ja asiointia. Tiistaina vielä piipahdus Vähäkylillä ja pakkausta.

Keskiviikkona pois. (puuuh!) Voi olla, että raportista vielä jotain tapaamisia jäi puuttumaan, jos muisti pätki...

Summattuna: paljon tuli nähtyä ihmisiä ja kivaa oli! Mutta oli myös kiva palata lepäilemään kotiin…


(niin joo, vielä on kesää jäljellä. Pariisissa 24 C).

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Sporttispurtti

Kirjoitellaan nyt välillä jotain, kun Anniskin ehti kommentoimaan… Kaikki voivat myös tsekata miten aktiivisesti tekstiä neidiltä itseltään tulee.

Kiinassa tuli vähän laiminlyötyä urheilua noin keskimäärin, vaikka välillä tulikin tsempattua. Lenkillähän ei nyt paljon kannattanut käydä, jotteivät keuhkorakkulat täyttyneet hiilipölystä jne. ja aika ei muka riittänyt salilla ja uimassa käyntiin 2-3 kertaa viikossa. Tästä seurasi se, että Jarno keräsi itselleen 1,5 vuoden aikana noin 2 kg! :)

Normaalisti Jarnoa on voinut käyttää tarkistettaessa Sèvres:ssä olevan kg SI-yksikön prototyypin massa (nörttiläppä). Jotta Mars-mönkijöiden lentoratalaskelmat yms. pysyvät kuosissa ja koko fysiikan tiedehaara ei joudu vaikeuksiin (nörttiläppä deux), pitää asialle tehdä jotain… ja on jo tehtykin!

Jarno pisti isot rahat (=iso motivaatio) likoon ja hommasi paikallisen kuntoketjun salikortin. Myös (ikivanhat) lenkkarit on kaivettu esiin merikuormasta, joka saapui viime viikon maanantaina. No ok, yhden kerran Jarno on vasta käynyt lenkillä…

Sali on ClubMed Gym -niminen ketju, jolla on muutama kymmenen salia ympäri Pariisia. Homma on hinnoiteltu siten, että jos et ota vuosikorttia saat seuraavaksi edullisilla yhdistelmillä samaan hintaan vain 7 kk (2*3kk + 1kk). Benchmarkkina voidaan heittää surrealistinen kertakäynnin hinta 25 €. Vuosikortilla joka on all-inclusive eli mm. tunnit, sali ja uinti + hikipyyhe :) sisältyy, päästään inhimilliseen kuukausikustannukseen.

Erittäin näppärästi yksi saleista sijaitsee n. 200 metriä meidän ulko-ovesta. Seuraavalla konseptilla on menty 3 viikkoa 2-3 kertaa viikossa. Viimeksi tänä aamuna. Ylös 7:15, jotain ruokaa naamaan, 7:30 salille heti auettua, 45 min tiukka settiä ja himaan suihkuun. Tällä konseptilla ehtii vielä jopa n. 9:15 duuniin.

Laura on vielä toistaiseksi tyytynyt puistossa lenkkeilyyn, mutta varmaan jossain vaiheessa tulee saman jäsenkortin hankinta. Lauran urheiluaika on vastaavasti ilta Jarnon vahtiessa Alisaa.

Heti sen kyllä huomaa aloittaessa urheilun uudelleen, miten olo on parempi ja rasvaa häipyy. Luonnollisesti homma ei mennyt täysin putkeen vaan Jarno sai alkuun salilla niskansa / olkapäänsä / vasemman lapansa jumiin. Jumi onneksi lähti kohtuullisen helposti ja niska on jo parempi.

Mitäs muuta. Joo loput kamat tuli suurimaksi osaksi ehjänä. Aika paljon vielä laatikoita, jotka on pakko purkaa viimeistään perjantaina, koska lauantaina Lauran vanhemmat tulevat käymään ja asuvat meillä. Siitä reilun viikon päästä tiistaina tulee Jarnon veli perheineen. Sitten meidän kesäloma Suomessa 14.7-6.8. ja Peintti ja Puhis vierailulla Pariisissa 11-17.8. Kiva homma ja tervetuloa muutkin.


Alisa heitti eilen porttikongissa vastaantulevalle naapurille ”Bonjuuu”. Jarnon eka ranskantunti huomenna, jotta pysyy sanavarastossa Alisan edellä…

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Parit streotypiat

Ranskalaisista kuulee paljon erilaisia tarinoita ja erittäin paljon stereotypioita. Tässä muutama arvioituna.

1) Ranskalaiset ovat tylyjä.

Ei pidä paikkaansa. En ne sen tylympiä ole kuin suomalaiset. Päin vastoin. Pari esimerkkiä, jotka toistuvat päivittäin. Ventovieraat toivottavat hauskaa päivää lähtiessään samasta hissistä. Kolleegat tulevat kättelemään ja toivottamaan hyvää huomenta. Jokainen kiittää jos pidät ovea auki. Aamulla talonmies sanoi käsipäivää ja taputti vielä selkään läksiäisiksi. jne...

2) Ranskalaiset eivät halua tai osaa puhua muuta kuin ranskaa

Ei pidä (täysin) paikkaansa. Hyvin ollaan pärjätty ja monet puhuvat englantia tai yrittävät vaikka eivät osaakaan kauhean hyvin. Toki muutamia on tullut vastaan, jotka ovat lyöneet liinat kiinni, kun kysyy Parlez-vous Anglais? (tai miten kirjoitetaankaan).

3) Liikenne on kaaottista.

Joo varmaan, mutta Pekingiin verrattuna lastenleikkiä.

4) Lakkoja, mielenosoituksia, koirankakkaa, patonkia...

No pakko myöntää, että on ollut jo joukkoliikenteen lakko, olen nähnyt kaksi mielenosoitusta tai muuta marssia ja koirien jätöksiä ei korjata ihan riittävällä innolla keskeltä jalkakäytävää. Leipomoita on paljon ja jengin näkee kulkevan kadulla patonkikassin kanssa. Paikallinen leipä on muuten hyvää eikä mitään vaaleaa "ranskanleipää".

Uskollisille lukijoille pahoittelut, että päivityksiä näkyy harvoin. (teko)syy on se, että kotona ei vielä ole nettiä - eikä saapumisajankohdasta ole varsinaisesti tietoa...

Kämpän lähellä on muuten puisto, jossa lasten leikkipaikka ja hiekkalaatikko...

torstai 8. toukokuuta 2008

Ensitunnelmia Pariisista

Täällä ollaan väijytty kohta viisi päivää. Tytöt siis vielä Suomessa, mutta saapuvat ylihuomenna 10.5.

Mukavan oloista. Pientä kielimuuria, kuten odotettavissa. Suunnistaminen on vaikeampaa kuin Pekingin massiivisilla kaduilla, kun täällä näkee vain korttelin eteensä. Pekingissä näkyvyys oli normaalisti 5 km, jos siis näkyvyys sallii. Lisäksi kadut oli piirretty viivottimella ja ilmansuuntien mukaan.

Suunnistusvaikeus tuli huomattua aamulla kun yritin löytää toimistolle. Löytyi se lopulta, kun apuna oli GPS:llä varustettu kännykkä... Metrolla kotiin pääsi sutjakammin. Siinä taas yksi iso ero Pekingiin, jossa pääasiallinen kulkuneuvo oli taksi ja silti on hinta samaa luokkaa kuin julkiset täällä. Hymy oli hiljaisessa, kun taksi kentältä kämpille maksoi 40+ euroa. Eikä kyllä ollut turistikierrosta...


Tilapäiskämppä on Montmartren hautausmaan eteläpuolella kuuluisan Moulin Rougen lähettyvillä. Tässä näkymä parvekkeelta.




Tänään on muutne toisen maailmansodan päättymisen vuosipäivä ("Victory day") ja Ranskassa kansallinen vapaapäivä. Näin tuli käveltyä kaupungin korkeimmalle kukkulalle, joka saattuu olemaan tässä vieressä (Montmartre). Kukkulalle on pykätty Sacré Coeurin kirkko. Tommonen siis...





Kukkulan ympäristössä ja sen päällä on hauskoja pikku kujia, portaita, kapeita taloja ja kahviloita. Ei turhaan puhuta ranskalaisesta kahvilakulttuurista. Jengi istuu terassilla vaikka olutkin maksaa Suomea enemmän. Ainakin tässä lähistöllä...




Tätä kirjoittaessa tuli todistettua toinen ranskalainen ja pariisilainen stereotypia. Ulkona nimittäin oli joku mielenosoitus. Traktoreita ei näkynyt...

Lopuksi vielä kilpailu! Alkaa näyttää sieltä, että blogin otsikko ja osoite vaativat päivityksen. Otsikon ajattelin simppelisti muokata "Kiinassa" --> "Pariisissa", mutta urliin otetaan vastaan ehdotuksia. Paras ehdotus voittaa pullon kuohuvaa, tarjoiltuna asiaan kuuluvalla alueella ja hyvässä seurassa. (ehdotuksen voittomahdollisuutta parantaa, jos ko url on vapaana esim. maailmalla.blogspot.com on varattu)

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Ikea

Suomessa Ikea (kiinaksi: Yi jia jia ju) on meille huonekaluliike... Täällä hieman enemmän.

Olemme aina ihmetelleet, että kuka hullu siitä alakerran ns. herkkupuodista ostaa näkkileipää, mehukeittoa, Maraboun -suklaata, suolasillejä…lihapullia, lohta, puolukkamehua.. Eipä ihmetellä enää. No totta puhuen, ei se Suomessa varmaan mikään hitti ole, enkä sieltä vieläkään mitään ostaisi, mutta kaikki Ikeathan ovat samanlaisia – vaan koko vaihtelee, joten Pekingin Ikeasta löytyy sama herkkupuoti kuin Suomen.

Ollaan käyty Ikeassa tasaisesti pääasiassa ruokaa hakemassa. Tietysti muutkin osastot on juostu läpi – jotainhan sieltäkin aina tarttuu mukaan – siis sama kuin Suomessa. Ollaan kuultu, että Daim-jäätelökakkua suomessa sai ensiksi vain Ikean kahvilasta, sitten herkkupuodista – eli kyllä jotkut ”hullut” siellä asioivat (ja tietävät mitä tuotteita sieltä saa…)

Tänään taas muutamia hankintoja. Lauralle 3 silmälasit ja molemmille yhdet aurinkolasit. Hintaa mahtavat 200 € - siis yhteensä linsseineen viisistä laseista ja 3 tunnin toimitusajalla(!!).

Enää muutama päivä ja sitten nähdään!!

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Is he someone famous?

Suomalainen kaveri kertoi hauskan jutun...

Pääsiäisen aikaan suomalaisilta tuli paljon lomakuittauksia sähköpostitse, niin kiinalaiset työkaverit olivat kyselleet, et mikä juttu siellä Suomessa on. No siinä sitten selittelemään, että se on semmoinen uskonnollinen juhla – Jeesus ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Kuuntelija katsoi silmiin ja kysyi ”Is he someone famous?” (onko hän joku kuuluisa?). Mitäs siihen sitten sanomaan? On se sillai pikkasen tunnettu...

Päivät vähenee! Viikon päästä tulee muuttofirma pistämään kamat pakettiin. Laura ja Alisa lentää 22. päivä Suomeen ja Jarno perässä 25. Ollaan katseltu viimeisiä nähtävyyksiä. Viikonloppuna vuorossa eläintarha. Alisakin oli innoissaan ja totesi pandoista reippaasti "MIAU!". Alisa oli luonnollisesti myös itse suosittu nähtävyys ja (sala)valokuvattava.

Pekingin eläintarha on jännä paikka. Se on oikestaan enemmän puisto. Alueena tosi suuri, josta eläimille on itseasiassa varattu suhteellisesti vähän. Keskimäärin aika pieniä häkkejä joista osa huonossa kunnossa.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Viva la Revolution!

Osa lienee jo kuullutkin... N. kuukauden sisään pistetään Kiina pakettiin ja muutetaan Pariisiin. Tiimin sisällä aukesi paikka, johontartuttiin. Näin ollen visiitti Kiinassa jää n. puoli vuotta odotettua lyhyemmäksi ja huhtikuun aikana Pariisiin. Tai no, jos kaikki menee sujuvasti. Alussa on ollut pientä säätöä sisäisissä prosesseissa ja itseasiassa sopimustakaan ei ihan vielä ole allekirjoitettu. Ja kun ei ole allekirjoitettu, oikeastaan mikään käytännön asia ei lähde liikkeelle.

Siirtoon ei liity sen suurempaa dramatiikkaa tai "kiinan korvistatulemista". Viihdyttiin täällä oikein hyvin, mutta oltiin toisaalta päätetty, että kahta vuotta pidempään ei olla ihan terveydellisistäkin (=saasteet) syistä. Lisäksi työnkuva on Ranskassa Kiinaa mielenkiintoisempi, vaikka paperilla onkin sama.

Muita uutisia... Alisahan otti ensiaskeleet 15.2.2008. Kävelyä on siitä asti treenailtu ja se sujuu jo ok. Tyttö tosin varovaisempi kuin mitä osaaminen edellyttäisi. Puhetta tietysti harjoitellaan myös sanoja löytyy mm. suomi: moi, äiti, issk(ä), maito!, istu, lamppu, miau (kissa sanoo). Kiina: i hao ~ ni hao , ayi, yi, er. Englanti: bye bye.

Lähestyvä muutto tarkoittaa, että viime hetken hankintoja pitää tehdä. Niinpä ollaan juostu kaupoissa ja räätäleillä viimeiset kolme viikonloppua. Eikä siinä vielä kaikki, kun viimeiset nähtävyydetkin pitäisi käydä katsomassa. Tässä muutama kuva Mutianyu:n muuripätkältä. Toki nyt muurilla ollaan jo aiemminkin oltu, mutta Alisallle tämä oli ensimmäinen kerta. Vielä pitää käydä katsomassa ainakin Pekingin eläintarha Pandoineen.

Viihteelläkin on oltu kohtuullisesti. Naistenpäivänä (8.3.) oli bileet Suomi-baarissa ja lisäksi bändin, eli "Party Members":in keikka. Keikka jäänee bändin viimeiseksi.

(videosta kiitokset Heini Kämille)

Näiden lisäksi Jarno kävi 14.3. isännöimässä/co-lukkaroimassa sitsit Pekingissä excuileville prodekolaisille samaisessa suomi-baarissa. Puolessa välissä iltaa tuli paikallinen MT3:n kirjeenvaihtaja kommentoiden "Ollaan nyt kolme tuntia kuunneltu laulua ja piti tulla katsomaan ketä täällä oikein laulaa." Yksi opiskelija sitten kysäisi, että teetkö meistä jutun huomenna... juttuhan tehtiin ja tuli ulos seuraana tiistaina 17.3. aamu-TV:stä. Itse ei kuviin tungettu, vaikka käytiinkin porukkaa morjenstamassa vielä lauantaiaamuna. Proukan excu jatkui Pekingistä vielä Shanghaihin ja Hong Kongiin.
(kuvan otti Nelli Lähteenmäki)

maanantai 18. helmikuuta 2008

Matkustelua ja uusia taitoja

Koko perhe lähti 5.2. kohti Bangkokia. Lento oli aika raskas, koska lähtö oli vasta illalla ja Alisa nukkahti syliin huonosti. Lopulta tyttö nukahti ja loppulento meni hyvin.

Oltiin koko reissu pelkästään Bangkokissa ja tsekkailtiin pääasiassa lähiympäristöä. Jarno pääsi nostalgioimaan ja kävi vierailemassa vanhassa vaihtokoulussaan AIT:ssä. Kampus oli kuin ennenkin ja vanha kämppäkin löytyi, mikäli näkömuisti pelasi.

Reissua "varjosti" Jarnon duunimatka joka oli alkava 11.2. luokkaa 11 h Bangkokin koneen laskeutumisen jälkeen. Varjosti, koska matkajärjestelyt olivat jotenkin todella vaikeita. Pääasiassa NSN:n sähköpostiongelmien takia.

Jarno kuitenkin pääsi lennolle ja kävi kiertämässä reitin 11.2. Peking-12.2. Varsova-13.2. Munchen ja Lenggries-16.2. Peking.

Laura soitteli 15.2. ja kertoi, että Alisa oli ottanut ensimmäiset 3 askeltaan. Vielä aika haparoivia, mutta tärkeintä on että idea on keksitty ja Alisa uskaltaa irroittaa kädet ja syöksyä kohti isää, äitiä tai sohvaa. Siitä se lähtee...

tiistai 5. helmikuuta 2008

Tänään Bangkokiin!

Huomenna on kiinalaisen uuden vuoden ensimmäinen vapaapäivä. Tänä vuonna paetaan tulitusta Bangkokiin. Jarnohan on opiskellut Bangkokissa 3 kk vuonna 2000. Edellisestä virailusta on siis näppärä 7 vuotta aikaa. Bankkarissa on myös Pekingissä työuraa tehnyt Eetu, joten täytyy morjestaa. Kaverin hauskaan tyyliin kirjoitettuja tilityksiä omassa blogissa.

Alisa treenailee kävelyä - kävelee kirjaimellisesti seinillä tai seiniä pitkin. Lelut kiinnostavat ja huomaa, että näppäryys ja äly kehittyvät. Alisa osaa laittaa perinteisen palikkatestin pyöreän palikan itse ja kasata rinkuloita torniin.



Yöt ja nukahtaminen menee keskimäärin tosi hyvin. Nukahtaminen ihan itse ja yö useimmiten kokonaan heräämättä ja ilman ruokaa. Nukahtaminen on hauska tapahtuma. Sängyssä pyöritään, välillä noustaan seisomaan ja lopulta hyydytään useimmin väärin päin naama jalkopäässä.

Pekingissä on meneillään kylmä jakso. Lämpötila on ollut useimmiten Suomea kylmempää. Saasteita on, mutta tuulet ovat pitäneet pahimmat poissa. Viime yönä savu kyllä haisi kunnolla. Lunta ei juurikaan ole. Alla "kovimman" lumisateen jälkeen paikalliset lumiaurat työssään. (oikeasti, muita lumenpuhdistustapoja ei olla nähty)



Taksin saaminen oli aamulla töihin mennessä helpompaa kuin aikoihin. Ihmiset ovat jo aloittaneet loman vieton ja palanneet kotikaupunkeihinsa. Taksi tosin veti viimeisestä risteyksestä yllättäen väärään suuntaan, kun en seurannut tarkasti (kirjoitin tätä). Ihme, ettei ymmärtänyt vaikka selvällä kiinalla sanoin....

Zai jian!