perjantai 11. toukokuuta 2007

Wappu tuli ja meni

Koko perhe oli Suomessa Wapun yli, Laura ja Alisa vähän pidempään kuin Jarno. Jarnon osalta ei voida puhua lomasta, koska päivät menivät pääasiassa töitä tehdessä. Duunimatka Kiinasta Suomeen on aikaeron takia hieman haasteellista. Käytännössä Jarno heräsi joka aamu viiden-kuuden aikaan, jotta olisi hereillä kiinalaisten kanssa.

Onneksi sentään sen verran oli vapaata, että Jarno pääsi käymään Ulliksella yhdessä (tupsu-fuksi) broidinsa kanssa. Naiset jäivät kotiin kylmän sään takia. Alisalle kun on hieman vähän sopivia lämpimiä vaatteita. Pekingissä ei ole enää ollut tarvetta lämpötilan ollessa 25 C paikkeilla. Ulliksella oli itseasiassa ihan lämmintä siellä mihin tuuli ei sopinut. Reissun lopussa Jarno kävi vielä pyörähtämässä Münchnissä pari päivää ja sitten takaisin Kiinaan.

Jarno kirjoitteli tämän viestin lentäessään Pekingistä Kuala Lumpuriin. Laskeuduttua tuli Lauralta viesti, että Alisa kääntyi ensimmäisen kerran selältä vatsalleen omin avuin. Merkkipaalu! Ensimmäiseen kääntymiseen tarvittiin kunnon kiukkukohtaus. :D Kääntyminen on onnistui samana päivänä useammankin kerran, joten ei ollut vahinko. :) Alisa pärjäilee siis jo lähes omillaan. Vakavasti puhuen, on menossa hieno vaihe, koska Altsu oppii kokoajan jotain uutta ja on tosi seurallinen.

Tässä kummivanhemmilta saatu kuva, joka on otettu noin viikko sitten. Ei paljon tyttö voi söpömmäksi muuttua...




Ei kommentteja: