lauantai 30. kesäkuuta 2007

Sähköä

Mielenkiintoinen käsite on prepaid-sähkö... Käytävässämme on mittari, jossa on on lukema minkä verran Reminbitä on sähköä jäljellä. Mittaria pitää luonnollisesti seurata itse, että tietää milloin kreditit on lopussa. Ainoa ongelma on, että mittari on lukollisessa teknisessä tilassa, joten aina kun haluaa mittaria lukea, pitää soittaa joku jäppinen paikalle.

Kun muutettiin sisään välittäjä kehui, että 1000 RMB riittää pari-kolme kuukautta. Eipä riittänyt... Vaan aika tarkkaan kuukauden ja eräs kaunis päivä virtaa ei ollut. Laura selvitteli asiaa Jarnon ollessa töissä. Tiesimmekin jo etukäteen, että sähköä ostetaan torni numero 9:ssä. Tietysti pitää olla kiinalainen pankki/automaattikortti. No sellainen löytyy, mutta vain Jarnolta joka oli katkoksen sattuessa n. klo 11 duunissa. Pakkohan sieltä oli lähteä kotiin, koska esim. pakastin alkaa sulaa asunnon lämpötilan noustessa kohti 30 C (kas kun ilmastointi ei toimi ilman sähköä).

Systeemi on sinäänsä hieno, vaikka konseptina on ilmaislainoittaa sähköyhtiöitä. Käydään maksamassa (kiinankielisessä) automaatissa haluamansa summa käyttäen tiettyä viitettä käyttäen ja lukema ilmestyy käytävän mittariin automaagisesti. Presto! Ainoa ongelma oli, että vaikka rahat oli siirretty ei Igorin moskovanvalo syttynyt. Tämä johtui siitä, että vikavirtakytkin (tai vast) oli lauennut sähkön loppuessa. Piti siis odotella n. 45 min, että saatiin kaveri avaimen kanssa painamaan kytkin oikeaan asentoon ja "syttyy lamppu serkun valkonaamaisen". Kisaueera.

Tätä tekstiä kirjoiteltiin koneessa kohti Suomea. Tarkoitus on viettää rentouttavat kolme viikkoa. Lomasta lisää myöhemmin, mutta tärkein uutinen lentokoneen vessan hoitotasolta - Alisalla on puhjennut alas kaksi hammasta!

perjantai 15. kesäkuuta 2007

Kuusamo??

Istahdin lounaalle läheiseen kahvila-ravintolaan. Jossain vaiheessa alkoi soimaan "Danny:n" Kuusamo. Ei nyt Dannyn esittämänä sentään. Odotin puheosuutta tyyliin "Peking, savuinen sumuinen kaupunki...", mutta biisi sisälsi vain kitarajammailua ja naisen hyräilemässä daada daa:ta.

Biisi loi hetkeksi hieman oudon tunnelman... Mutta Quattro Stagioni oli ok. ;)

Peintti ja Puhis ovat mestoilla. Tulivat eilen ja sinnittelivät kiitettävästi yhteentoista illalla. Hienoa valmistautumista osoittaa lähes tyhjät matkalaukut - mukana vain kaksi puhdasta vaatekertaa. Loput ostoslistalla. :) No ok, ei ne matkalaukut ihan tyhjiä olleet, vaan täynnä Alisan sapuskaa.

lauantai 9. kesäkuuta 2007

Sensuuri

Pikkusen on suoraan sanottuna "venäläinen meininki"!! Suuri ja mahtava "kansantasavalta" ja sen internetpoliisiarmeija ovat päättäneet, että blogeihin ei Kiinasta tarvitse kirjoitella. Ainoa keino, jonka keksin oli reitittää liikenne NSN:n (Nokia Siemens Networks) VPN yhteyden kautta. Että ottaa päähän. No onneksi tämän sai kuitenkin jotenkin toimimaan. Meni muutama päivä ennen kuin keksittiin miten homman sai junailtua. Taas harveni jo nyt harvat postitukset.

Illalla on bändin toinen keikka Pekingin suomi-baarissa Take5:ssa. Settiin on tullut pari uutta biisiä, jotka Jarnon pitäisi vielä opetella.

maanantai 4. kesäkuuta 2007

Uusi kämppä ja palvelusväkeä

Muutettiin hirveällä häslingillä uuteen kämppään 1.6. Häslinkiin liittyy kadonnut avain ja automaattikortti, jotka molemmat löytyivät sekä kolme pakattua tavaraa, jotka itseasiassa eivät olleet meidän. Muuttomiehet olivat ehkä hieman liiankin vauhdikkaita ja työjohtajalla ei homma ihan hanskassa.

Uusi asunto on samassa taloyhtiössä, mutta eri tornissa kuin edellinen. Tässä valokuva olohuoneen ikkunasta - 31 krs (miinus epäonnen kerrokset 4, 13,14 ja 24).


Koska uudessa asunnossa ei käy ns. talon-puolesta siivoojaa, piti palkata "ayi". Suora käännös kai "täti", käytännössä parempi käännös on taloudenhoitaja. Ayi löytyi Suomeen palaavan perheen "perintönä" ja hän käy meillä ainakin alkuun kolmena päivänä viikossa 10-14.

Ensimmäinen päivä meni vahvasti Jarnon paitoja silittäessä ja järjestellessä. Jarno ei perinteisesti ole silittänyt paitoja pesun jälkeen vaan ainostaan käyttöönsä. Rouva Wang ei luonnollisesti puhu englantia, joten kommunikointi menee vähäisellä kiinan taidolla, sanakirjan ja kiinanopettajan avustuksella.

Jarno oli tänään ensimmäsitä päivää uudella toimistolla. Plussaa oli, että taksi ymmärsi kerralla mihin ollaan menossa. Matka on ajallisesti jopa aavistuksen lyhyempi. Toimisto hakkaa vanhan Nokian Heipinglin konttorin 4-0. Jopa kahvi on oikeaa, eikä Nescafen automaattikuraa.

Lopuksi.... Altsu!!

lauantai 26. toukokuuta 2007

Kesäjuhlat

Kohta olisi lähtö Beijingfinnsien kesäjuhliin. Jarno on kaivanut vanhan Gibsonin ja Marsun (Marshall) koipalloista ja tiluttaa illan pääesintyyjissä 14+ biisin verran. Bändi on jopa treenannut kolme kertaa, joista ainoastaan kerran oli kaikki jäsenet paikalla. Setti sisältää klassikoita ja on kasassa ja iskussa.

Raporttia ja kuvamateriaalia bileistä myöhemmin. Ollaan menossa koko perheen voimin, joten ei varmaan ei ihan pikkutunneille asti olla. Paikalle on huhujen mukaan tulossa n. 80 henkeä. Teemana bilessä on lavatanssit, joten saa nähdä miten se näkyy. Ainakaan bändin valikoimassa ei kauhean montaa edes etäisesti tanssilavalle sopivaa biisiä.

(lisäys 2.6.)
Kuvia pitää odotella, koska ei taas muistettu itse ottaa yhtään... Juhlissa oli suomalaiseen tyyliin grillimättöä plus salaattia muita höystöjä. Pöydät oli katettu ulos ja tunnelma oli alkuun tuskainen - varmaan kuumin päivä tänä kesänä/keväänä. Auringon laskiessa tuuli nousi hieman ja viilensi tunnelmaa.
Loppuillasta pääesintyjä nousi lauteille kuitenkin sisätiloissa ja vaikka "laude" on hieman liioittelua, niin hiki tunki pintaan.

Tässä vielä illan setti:

Paratiisi
Krokotiilirokki
Pitka kuuma kesa
Pikkuveli
Proud Mary
Material girl
Mustang sally
Upside down
Smoke on the water
Born to be wild
Paranoid
I heard it through the grapewine
Kun Chicago kuoli
Tahdon rakastella sinua
+Kauppaopiston naiset
+Get On
+Chain of fools
+Road runner

Keikka meni muuten ihan jes ottaen vielä huomioon treenien määrän (seli seli). Pari kertaa lopetukset meni vähän miten meni. Kimmo kuittaisi homman tyylikkäästi toteamalla: "Kaikki loppuu aikanaan."
Neljän encoren jälkeen bändi vetäytyi oluelle, vaikka yleisö vaati jatkamaan. Seuraavaa keikkaa odotellessa.

(lisäys 9.6.)
Tässä nyt edes yksi kauan odotettu kuva. Hieman vaisu lavameininki ja G-duuri.

lauantai 19. toukokuuta 2007

5 kk



Alisa täytti 17. päivä jo viisi kuukautta.

Pieni lisäys - tästä voi seurata Altsun ikää.
Lilypie 1st Birthday Ticker


perjantai 11. toukokuuta 2007

Wappu tuli ja meni

Koko perhe oli Suomessa Wapun yli, Laura ja Alisa vähän pidempään kuin Jarno. Jarnon osalta ei voida puhua lomasta, koska päivät menivät pääasiassa töitä tehdessä. Duunimatka Kiinasta Suomeen on aikaeron takia hieman haasteellista. Käytännössä Jarno heräsi joka aamu viiden-kuuden aikaan, jotta olisi hereillä kiinalaisten kanssa.

Onneksi sentään sen verran oli vapaata, että Jarno pääsi käymään Ulliksella yhdessä (tupsu-fuksi) broidinsa kanssa. Naiset jäivät kotiin kylmän sään takia. Alisalle kun on hieman vähän sopivia lämpimiä vaatteita. Pekingissä ei ole enää ollut tarvetta lämpötilan ollessa 25 C paikkeilla. Ulliksella oli itseasiassa ihan lämmintä siellä mihin tuuli ei sopinut. Reissun lopussa Jarno kävi vielä pyörähtämässä Münchnissä pari päivää ja sitten takaisin Kiinaan.

Jarno kirjoitteli tämän viestin lentäessään Pekingistä Kuala Lumpuriin. Laskeuduttua tuli Lauralta viesti, että Alisa kääntyi ensimmäisen kerran selältä vatsalleen omin avuin. Merkkipaalu! Ensimmäiseen kääntymiseen tarvittiin kunnon kiukkukohtaus. :D Kääntyminen on onnistui samana päivänä useammankin kerran, joten ei ollut vahinko. :) Alisa pärjäilee siis jo lähes omillaan. Vakavasti puhuen, on menossa hieno vaihe, koska Altsu oppii kokoajan jotain uutta ja on tosi seurallinen.

Tässä kummivanhemmilta saatu kuva, joka on otettu noin viikko sitten. Ei paljon tyttö voi söpömmäksi muuttua...