perjantai 23. helmikuuta 2007
Serkkutyttö
sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Tulta ja tulikiveä
Oltiin syömässä duunikaverin perheen kanssa eilen. Mielenkiintoista oli mennä lastenvaunuilla kaduilla, jotka muistuttavat Bosniaa. Alisa kuitenkin nukkui yllättävän sikeästi metelistä huolimatta. Näimme myös muutamia paloautoja, joka ei ole yllättävää ottaen huomioon miten lähellä rakennuksia, puita ja pensaita tulitteita ammuttiin.
Itse epäilin, että en saa unta kovassa paukkeessa, mutta kiinarimattojen taustarätinä oli niin tasaista, että se itse asiassa muistutti sateen ropinaa metalliseen ikkunalautaan. Uni tuli paremmin kuin hyvin.
Pauke itse asiassa jatkuu edelleen ja sitä täydentävät paineesta laukeavat auton hälyttimet. Meininki on onneksi selvästi rauhoittunut viime yöstä. Päivä on muuten kaunis, joten taidetaan pistää Altsu pakettiin ja lähteä katsastamaan lounasta.
tiistai 13. helmikuuta 2007
Ilmansuunnat
Tämän stadionin pohjoispuolinen katu on gong ti bei lu (bei lu=pohjoistie). Vastaavasti itäpuolella on Gong ti dong lu ja niin edelleen. Kun systeemin tajuaa, niin se on tosi näppärä ja huomaa aina tietävänsä missä pohjoinen on. Taxikuskeilla on usein kojelaudalla jo jopa kompassit.
Tässä kiinan oppituntina ilmansuunnat:
bei - pohjoinen (Bei jing - pohjoinen pääkaupunki)
nan - etelä
xi - länsi (lausutaan suurinpiirtein "sii")
dong - itä
lauantai 10. helmikuuta 2007
Tytöt Kiinassa
Alisa on hieman kiukuttelevampi ja kävelykilometrejä tuli ensimmäisenä iltana tyttöä nukutellessa. Ehkä uusi paikka pikkusen oudoksuttaa tai iskä on kokonaan unohtunut 3 viikossa.
Tyttö oli juuri ennen lähtöä neuvolan mukaan 51,5 cm ja 3600 g, eli aika pikkuinen, mutta lähtöpainon 1875 g huomioiden, tuplapaino 8 viikossa on ihan ok suoritus. Tässä tyttö itse lähikuvassa.

Tähän asti Kiinaan ei ole tuotu tavaraa muuta kuin matkalaukuissa. Maanantaina pitäisi saapua varsinainen muuttokuorma. Tavaraa kertyi lopulta 2 kuutiometriä. Ei sinäänsä paljon kahdelta+1 henkilöltä, mutta Kiinan asuntomme on kalustettu eli emme tuo tälle mitään muuta kuin ns. käyttötavaroita kuten vaatteita yms. Katsotaan mitä Kiinan pään tulli sanoo tuomisista ja miten paljon tulee maksettavaa...
maanantai 5. helmikuuta 2007
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
Tässä listattuna muutama (suomalaisen mielestä) erikoinen juttu. Eivät ole varsinaisesti missään järjestyksessä. Ja ettei tule väärää käsitystä, tämä ei ole mitään kulttuurishokin valitusta. Lähinnä jutut ovat huvittavia ja outoja.
- Työvoima: Joka paikassa näkyy, että halpaa työvoimaa riittää. On vessavenloja, kadunlakaisijoita, parkkipaikalla koko päivän hengailevia vartijoita, 20 kaveria korjaamassa kadun pätkää jne.
- Lattian kuivaus: Paikallisessa marketissa pestään ahkerasti lattioita. Pesun jälkeen tietysti kuivataan lattiaa heiluttelemalla pahvinpalaa. Varmaan kuivuu n. 5 % nopeammin.
- Tinkiminen: Ok, ymmärrän että turisteja viedään ja niiltä pyydetään normaalisti alkuun 6-10 -kertaista hintaa kuin minkä lopulta maksaa. Oudompaa on, että tämä sama tinkimisilmiö näkyy myös matkapuhelinverkkojen myynnissä. Alennusta pitää saada ja reilusti, vaikka lähtöhinta onkin jotain aivan älytöntä.
- Oudot ruuat: Tyhjiöpakatut kananjalka snack, siis se höyhenetön osa kynsineen. Kerta-annos snapsia valmiiksi lasissa. Vartaassa oleva kokonainen härän sydän (brasilialaisen ravintolan barbaque-buffet). Krysanteemi - siis ruokana, meillähän se on koristekasvi.
- Kopiot: Luuleeko se myyjä oikeasti, että joku uskoo kun saa ostettua Armanin takin 20 e:lla?
- Taksit: Miksi ihmeessä pitää ajaa ikkuna auki kun ulkona on -2 C? Turvavyö on näppärä virittää auki parilla paperiklipsillä ja antaa roikkua löysänä mahan päällä. Näppärä tapa säästää on työntää omaa autoa taksi jonossa sen sijaan, että käynnistäisi sen.
- Uskomukset ja taikausko: Pari esimerkkiä, mutta näitä on todella paljon ja ne vaikuttavat ihmisten elämään.
- 4 on paha luku, koska se sanana muistuttaa kuolemaa. Esim. meidän talossa ei ole kerrosnumeroita 4,(13), 14, 24. 8 on hyvä luku (en muista miksi).
- Raskaana oleville naisille on erityinen ohut muoviessu, joka suojaa lasta säteilyltä.
- Sian vuodesta ja lasten syntymästä mainitsinkin jo aiemmassa merkinnässä.
- Siankorvien syöminen käynnistää äidin maidon tuotannon. Muuten ei maitoa erity.
- Punainen ja kulta ovat hyviä värejä. Valkoinen on huono.
Lopuksi katsotaan peiliin. Kiinan muuri näkyy kuuhun/kiertoradalle. Uskomattoman sitkeä legenda - EI NÄY! Miksi näkyisi? Miksi tiet ja tieverkosto ei näy, ne vielä leveämpiäkin.
tiistai 30. tammikuuta 2007
maanantai 29. tammikuuta 2007
Siellä röh täällä röh, joka puolla röhröh
Muutenkin monesta pelistä voitti pehmolelupossuja jolle on selvä selitys. Helmikuun puolessa välissä alkaa nimittäin sian vuosi, jonka on määrä olla yltäkylläistä ja rikasta aikaa. Mm. lapset jotka syntyvät sian vuonna luonnollisesti hyvässä asemassa. Myös meneillään oleva koiran vuosi on hyvää aikaa, sillä koira on hyvä johtaja, uskollinen ja luotettava. Saa nähdä millainen Alisasta tulee. :) Nämä kaksi peräkkäistä hyvää vuottaa vuotta näkyy siten, että avioiliittoja on solmittu kaksinkertainen määrä “normaaliin”. Luonnollisesti lapsia syntyy myös paljon.
Porsaat, joita näkyy JOKA paikassa kuvastavat hieman miten tärkeä juttu kiinalainen uusivuosi ja siihen liittyvä ns. kiinalainen horroskooppi on. Kiinalainen uusi vuosi on verrattavissa tärkeydeltään länsimaiseen jouluun, mutta juhlinta on käsittääkseni hieman railakkaampaa. Juhlintaa jatkuu koko viikko ja myös Nokialla on ko. viikko vapaata. Kertoman mukaan ulkona haisee ruuti. :)